etusivu
info
haku
muistatko?
muistatko?
politiikkaa

kunnallisvaalit Suomessa pidetään kunnallisvaalit joulukuun alkupäivinä 1933. Kansan Lehti tilaa Aamulehdeltä valokuvia sosialidemokraattien vaalijuhlasta 2. joulukuuta. Aamulehden kuvalaattalaitos lähettää tilaisuuteen kaksi kuvaajaa, Kaarlo Lummen ja Veikko Kannisen, mutta Aamulehdessä näitä kuvia ei julkaista. Sen sijaan lehdessä on koko etusivun leveydeltä otsikoitu vaalijuttu: Valta sosialisteille, verot porvareille on punaisen rynnäkön lähin määrä.

kevät Vapunvietosta vuonna 1934 Aamulehti kertoo, kuinka sää on ollut kaunis sen jälkeen kun on selviydytty aamun ukkossateesta. IKL:n vappujuhlassa Pyynikillä on ollut 3500 henkeä. Sosialistien "mielenosoituskulkueessa" Hämeenkadulta Pyynikille on lehden mukaan ollut 1500 osanottajaa. Hallitus on vastikään kieltänyt punaisten lippujen esilläpitämisen. Niitä ei kulkueessa siis ole ja airueiden käsivarsinauhatkin ovat valkoisia. Näsikalliolla ovat kuorot laulaneet ja Aleksanterin kirkon puistossa on paljastettu V.R. Rautalinin suihkukaivoveistos Kevät.

tuulensuu Kansa on kuullut ylioppilaitten kutsun, kertoo Aamulehti yli etusivun tammikuun lopulla 1935. Tammisunnuntaina on järjestetty kansalaiskokouksia kautta maan Helsingin yliopiston täyden suomalaistamisen puolesta. Tampereella kokous pidetään Tuulensuun talossa, jonne ahtautuu lähes 2000 henkeä.

kranaatinheitin Lokakuussa 1935 Aamulehti julkaisee kuvia Tampella -kranaatinheittimestä ja muista Tampellan puolustusvoimille valmistamista varusteista. Eduskunnassa on syksyn aikana väitelty Suomen puolustuslaitoksen perushankinnoista. Pääministeri T.M. Kivimäen hallitus joutuu vastaamaan määrärahojen takia eduskunnassa tehtyyn välikysymykseen, mutta saa luottamuslauseen 10. lokakuuta.

alkuun rakentaminen liikunta kulttuuria elinkeinoelämä politiikkaa onnettomuuksia nuoriso kirkko maanpuolustus