[SILLAT] -
[TEHDASALUEET] -
[VESIVOIMA] -
[KANSALLISMAISEMA]
"Suomen Koski-Paratiisi"
Sillat
Tiina Tuulasvaara-Kaleva
Tampereen läpi laskee 18 metrin pudotuksella Tammerkoski.
Se on osa vesireittiä, joka ulottuu Näsijärveä pitkin kauas
pohjoiseen ja Pyhäjärveä pitkin etelään. Kosken ranta oli suotuisa
paikka kaupungille vesivoiman ja järvien kulkuyhteyksien vuoksi.
Jo keskiajalla Tammerkosken vapaana pauhaavissa tyrskyissä uiskennelleiden
lohien kalastusoikeuksista kiisteltiin. Lisäksi kaikille niille,jotka
pystyivät rakentamaan myllyn, annettiin siihen oikeus. Koski
erotti toisistaan myös kaksi lääniä, Hämeen ja Satakunnan.


Kivikkoisen ja kuohuvan veden yli lienee ensin menty lautalla
Ratinanniemessä. Kosken keskisuvantoon rakennettiin jo keskiajalla
silta, jonka kunnosta määrättiin alueen talonpojat pitämään
huolta sakon uhalla. Vuonna 1807 rakennettu puusilta kesti vain
nelisenkymmentä vuotta. Seuraavakin silta tehtiin puusta, nyt
kaariholvien keskitukena käytettiin kivillä täytettyä hirsiarkkua.
Vuonna 1884 valmistunut rautasilta osoittautui sekin pian liian
heiveröiseksi ja kapeaksi käyttötarkoitukseensa. Nykyinen rautabetoninen,
punertavalla graniitilla päällystetty Hämeensilta valmistui
vuonna 1929.


Finlaysonin ja Tampellan tehtaiden välille kosken yläjuoksulle
rakennettiin vuonna 1858 puinen kävelysilta, jota pitkin pääsi
Konsulinsaaren kautta Messukylästä kaupungin puolelle. Vuosituhannen
vaihteessa liikenne keskikaupungin ja uuden Kyttälän kaupunginosan
välillä helpottui kivisen Satakunnansillan valmistuttua.

