"Tampere on hopeasolki vesistöjen vyössä"
Vesiliikenne
Ilona Koivisto ja Tiina Tuulasvaara-Kaleva
Tampere perustettiin liikenteelliseen solmukohtaan pohjoisen Näsijärven ja eteläisen Kokemäen vesistöön kuuluvan Pyhäjärven väliin. Lyhyet matkat kuljettiin alkuaikoina vesillä monihankaisilla soutuveneillä. Kaksimastoiset halkojaalat toivat alkavan teollisuuden tarpeisiin polttopuita pohjoisesta. Näsijärven Ahti ja Pyhäjärven Laukko olivat 1850-luvun ensimmäiset höyryalukset, vesitse tuotiin Näsijärvellä puuta ja Pyhäjärvellä puuvillaa Finlaysonille. Laivojen määrä lisääntyi lähialueiden ihmisten liikennevälineenä, kun he toivat elintarvikkeita kaupunkiin myytäväksi. Kaupungista kuljetettiin laivoilla ympäröivien asutuskeskusten tarpeisiin rahtitavaraa. Huippukausi oli 1910- 30-luvuilla, joskin laivaliikenne oli jo saamassa kilpailijoita maanteille ja kiskoille.