[MURRE-ETUSIVU] - [PIIRTEITÄ] - [VANHAA MURRETTA] - [UUTTA MURRETTA] - [PAKINAT] - [TUTKIMUS] - [LINKIT]

VANHAA TAMPEREEN MURRETTA

Tässä olevat kaksi vanhan tamperelaispuheen näytettä ovat Pertti Virtarannan Tampereen murrekirjasta (1987) ja Suomen kielen nauhoitearkiston kokoelmista.

Nainen kaakinpuussa
Hilda Lammi (1873—1954). Pertti Virtaranta, Tampereen murrekirja. SKS, Helsinki 1987. S. 79.

  — Se on nyp Pyynikin tori ja sillon sanottiin Plassiks että kun... siäl_oli semmonen kaakinpuu kun sanottiin, jossa annettiin selkään.

Hevosmarkkinat Plassilla 1890-luvulla.   No oli joku nainen sitte — oliko se varraastanus sittej jottain, en minä siittä ollus selvillä, tait tehnym mutta — sinnem meni ihmisiä nin kovin kattoon ja... Minä sanon kotona että: ”Minäkin menen” — mutta äiteni kiälsi sano että: ”Älä me! Älä mek kattoon sinne” että ”sää ruppeet huanostiv voimaan!” Mutta minä menin vaan ja... Minä näin sittek kun se oli sinne ylhäällep puuhun köytetty ja sitä hakattiin niin suurilla raipoilla — ja se huusi nin mahrottomasti!

  Sittek ku se siittä pääsi sitten nin, ne kokos sittes sillen ne ihmiset jokka oli lähempänä nin vähä rahhaa että se pääsi saunaan. Minä en muistas siittäkän sen enempää. Minä lährin sittek kiiruustik kotio, kun ma olin vähä ninkun ilman luvatas sinnem mennyn nin en minä uskaltanu ollak kauvaa.

  Semmosen minä muistan sittek kans, ja se oli niin että siin_oli mettä ihan ympärillä, se oli nin mettä lähellä siinäkin paikkaa.

Anterssonin emäntä viritti katuvalot Amurissa
Amuria 1900-luvun alussa. Lyydia Salakoski, s. 1876, haastatellut Jorma Rekunen. Näyte on Suomen kielen nauhoitearkiston kokolemista. Se on ilmestynyt myös teoksessa Erkki Lyytikäinen—Jorma Rekunen—Jaakko Yli-Paavola: Joka päivä on murre uus: sata pitäjää, sata kertojaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 1989. S. 174—175.

Amurissa vuonna 1876 syntynyt Lyydia Salakoski oli aloittanut työnsä Finlaysonin tehtaan kehruuosastolla 13-vuotiaana. Sähkövalo otettiin Suomessa ensimmäisenä käyttöön juuri Tamperella Finlaysonin tehtaalla, ja Lyydia Salakoski muisti tuon ajan. Näytteessä hän kertoo, miten kaupunkia valaistiin ennen sähkövalon tuloa.

Kuuntele murretta

— No kenenkäs talo se oli missä te asutte siälä (sillon)?

— Se oli Kröntaali, mmh. Se oli makasiinia näin kulmittai. Ja Nuurströmi oli vastapäätä meitä — Vosikka-Nuurströmi. Sitten on, hautausmaallep päin sittes sitä, ensimäistä, Amorinkatua nin, oli ste, Anterssoni ensimmäinej — joka viritti kaikki noi, katulyhtytolpat. Semmonen emäntä, tikapuuk kainalossa käveli aina. Minä olin sillon kans semmone, vähänen taikka ko-, em minä koulua viä käyny.

— Että se oli sen huolena sitten?

— No nii! Se koko, sen, Amorin osan, kuinka pitkä — sehän oli kauheem pitkällä — se oli kaupunkillakiv viälä aika lailla niitä, niitä niitä valotolppia — taikka semmonen tolppa kun tikapuup pantiin sinnej ja, öljylamppu palo siälä ja se viritti aina sittes — se oli kukin osan, kaupunkista — kuka niitä viritteli. Ja, ja Anterssonin emäntä oli si, Amorissa virittäm(ässä).

— Kuinkas ne palo ne semmoset lamput sittek koko yän siälä? Pysykö niissä...

— Kyllä niissä, kun siin oli, lasit ympäri ja, korkeella, korkeella, pylväällä oli, siälä korkeella lamppu. Siinä oli monta askelta kun tartti mennäs sinne, tikapuilla ennen kun sens sai, palamaa. Eikä se, sammunu ennen ko sammutettii!
 

 

[ETUSIVU] - [PIIRTEITÄ] - [VANHAA MURRETTA] - [UUTTA MURRETTA] - [PAKINAT] - [TUTKIMUS] - [LINKIT]