• yhtäältä jossakin hämäläismurteiden alaryhmässä esiintyvä kielen piirre ei esiinny kaikissa hämäläismurteissa,
• toisaalta jos piirre esiintyy kaikissa hämäläismurteissa, se esiintyy myös muualla Suomessa eli ei taaskaan ole vain hämäläinen.

Hämäläismurteiden äänne- ja muotopiirteitä

1. Lyhyt vokaali tavuissa, joiden loppukonsonantti on h: pyhkiä, vahtera, hihna.
   
2. Diftongit uo, yö ja ie avartuneet (nuari tyämiäs).

   

3. Vokaaliyhtymien ea, eä ja oa, öä asemesta on pitkä vokaali (korkee, paljoo).
   
4. Painottoman tavun i-loppuisen diftongin jälkikomponentin kato (annon : annot : anto).
   
5. t on mukautunut sanan lopussa ja sanan sisälläkin seuraavan k:n tai p:n kaltaiseksi (mikkä ´mitkä´, pojak kuulee ´pojat kuulee´, suurep puut ´suuret puut´) .

   

6. Konsonantit ovat määräehdoin (ns. yleisgeminaatio) kahdentuneet: sannoo ´sanoo´, takkaa ´takaa´.
   
7. Sanansisäiset n, m, l, r voineet kahdentua (viimme, koirra).
   
8. Yleiskielen ts-yhtymän vastineena on aina tt (katton ´katson´).
   
9. Yleiskielen d:n vastineena on omaperäisissä sanoissa l tai r (lahlen, lahren ´lahden´); vierassanoissa saattaa kuitenkin esiintyä d tai jopa t.
   
10. k:n astevaihtelutyypit jallaat, märräät halloot.
    
11. nk useimmiten ilman astevaihtelua (kenkä : kenkät).

    

12. 3. infinitiivin illatiivin tunnuksettomat muodot (huutaan).
    
13. Pronominien taivutusmuodot toi : tota : tolle; noi : noita : noille.

Hämäläismurteiden sanastopiirteitä


14. Sellaiset pikapuhemuodot kuin ei tu ´ei tule´, en sa ´en sano´.
    
15. hinen-loppuiset adjektiivit (kylmähinen, nälkähinen).
    
16. Persoonapronominien monikkomuodot eräissä taivutusmuodoissa (meitin, meitille, teittiä).
    
17. moise-vartaloisten pronominaalien sellaiset rinnakkaismuodot kuin esimerkiksi semmotten, tommottia.
    
18. Rakenne panna + 2. infinitiivin instruktiivi käsky- ja kehotusmuotona (pas nyt tehren ´tee´, pankaas nym mennen ´menkää´.)

    

    Tampereen murteen äänne- ja muotopiirteitä
    

19. Välivokaalia esiintyy (talvella tai talavella).
    

    

20. Kaksois-l (ll) on i:mäinen, kun edellä on a, o tai u ja jäljessä i (kauppahal´l´issa), joskus myös yksinäis-l (ol´i). Tätä ilmiötä on myös Tampereen länsipuolisissa murteissa, mm. Tottijärvellä, Hämeenkyrössä, Viljakkalassa ja Ikaalisissa.

    

21. a voi ääntyä pyöreänä, vähän o:ta muistuttavana.
    
22. n puuttuu monesti sanan lopusta.

    Tampereen murteen sanastopiirteitä
    

23. Tampereella esiintyy usein persoonapronominien pikapuhemuotoja mää ja sää. Näitä muotoja myös pidetään hyvin tamperelaisina. Mää- ja sää-persoonapronominit eivät kuitenkaan ole olleet vanhastaan ominaisia Tampereen seudun hämäläismurteille. Niissä vallitsevina persoonapronomineina ovat olleet hämäläiseen tapaan minä ja sinä, painottomissa yhteyksissä myös ma ~ mä, sa ~ sä. Pronominien asut mää ja sää ovat vanhalta murrelevikiltään lounaissuomalaisia; lähinnä Tamperetta niitä on esiintynyt Ala-Satakunnan murteissa. Hämäläisiä minä (ma, mä) ja sinä (sa, sä) -pronomineja kuulee kuitenkin myös Tampereella.

    

24. Kaksois-l:n lyhentyminen eräissä sanoissa: kylä, täälä, siälä.
    
25. ´Kuka´-, ´ketkä´-merkityksiset pronominit kekä, kekkä.